Opettajat

Riikka Maria
Riikka on tanssinut kizombaa ja afrohousea noin kymmenen vuotta. Hän aloitti afrohousen opettamisen vuonna 2019, ensin Suomessa ja myöhemmin myös muualla Euroopassa. Hänet tunnetaan selkeästä ja jäsennellystä opetustyylistään, jonka ansiosta afrohousen oppiminen on helppoa ja hauskaa jopa aloittelijoille. Kizombaa Riikka on opettanut 2024 alkaen ensin yhdessä tanssiparin kanssa ja myöhemmin itsenäisesti. Riikalle tärkeää on luonnollinen tekniikka, musikaalisuus ja ilmaisu. Opettajinaan hänellä on ollut mm. vuoden 2024 Angolan kizomba- ja sembamestarit Daniel Da Costa ja Amalia Vicente. Pysyäkseen yhteydessä tanssien juuriin, hän matkustaa säännöllisesti sekä Angolaan sekä tapahtumiin ympäri Eurooppaa, sekä jatkaa tiivistä harjoittelua angolalaisten opettajiensa kanssa kasvotusten ja verkossa.

Joshua Yoga
Joshua Yoga on kansainvälinen tanssinopettaja ja koreografi Keniasta, ja hän asuu tällä hetkellä Helsingissä. Hän on yksi Empire Dance Kenya -tanssistudion perustajista, joka on yksi Kenian johtavista tanssistudioista. Hän on toiminut ammattitanssijana vuodesta 2009 ja opettanut vuodesta 2016 alkaen. Joshua on erikoistunut afrotanssityyleihin, kuten afrobeatsiin, afrohouseen, coupé-décaléen, amapianoon ja ndomboloon. Lisäksi hän opettaa hip hopia ja dancehallia painottaen kulttuurista autenttisuutta, esiintymisen laatua, fyysisyyttä ja hyvinvointia. Tunneillaan hän painottaa musikaalisuutta, rytmiä, groovea ja kehon koordinaatiota tukien samalla itseluottamusta, yksilöllistä ilmaisua ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Hän panostaa siihen, että oppimisympäristö on osallistava ja kannustava kaikentasoisille tanssijoille.

Outi Kallinen
Outi Kallinen on afrikkalaisten tanssien suomalainen pioneeri, tanssija-koreografi-muusikko, joka on erikoistunut erityisesti guinealaisiin tansseihin ja musiikkiin. Hän on toiminut ammattilaisena lähes 40 vuoden ajan, ja opiskellut länsiafrikkalaisia tansseja ja eri soitinten soittamista paikan päällä jo 1980-luvun lopulta asti, pääasiassa toisessa kotimaassaan Guineassa, sekä Senegalissa, Burkina Fasossa ja Gambiassa. Hän on esiintynyt ja toiminut koreografina eri ryhmien kanssa, sekä opettanut harrastajia ja ammattilaisia Suomessa ja ulkomailla, neljällä eri mantereella. Outi on vieraillut myös Fest Afrikassa useamman kerran opettamassa ja esiintymässä. Opettajana Outi on kannustava ja eritasoiset oppilaat huomioiva.

Fanta Yayo
Fanta Yayo on guinealainen, Ruotsiin kotiutunut tanssija ja laulaja. Muusikkoperheessä kasvaneena hän on luontainen esiintyjä, joka on saanut tiukan tanssikoulutuksen Guinean baleteissa eli perinteisiä tansseja ja musiikkia esittävissä ryhmissä. Guineassa Fanta tunnetaan parhaiten Ballet Matamin riveistä. Hän opettaa tanssia säännöllisesti Tukholmassa, ja vierailee usein myös muissa maissa opettamassa ja esiintymässä. Perinteisiä lauluja hän on opettanut muun muassa Sibelius-Akatemian opiskelijoille. Energisen Fantan tanssitunneilla riittää vauhtia ja tanssin riemua, laulutunneilla puolestaan päästään syventymään perinteisiin lauluihin.
Fantan esityksen Sibelius-Akatemian opiskelijoiden kanssa voit katsoa YouTubesta.

Annina Tuhkunen
Annina on eri tanssi- ja liikepraktiikoiden välimaastoissa toimiva tanssin ja kehonhuollon ammattilainen, jolla on takanaan 30 vuoden kokemus opettajana ja esiintyjänä erityisesti länsiafrikkalaisten tanssien parissa. Perinteisten ja modernien afrotanssien osaamistaan Annina on kartuttanut kouluttautuen lukuisilla intensiivikursseilla ja ammattilaiskoulutuksissa eri puolilla Länsi-Afrikkaa, Eurooppaa ja Latinalaista Amerikkaa. Tanssin lisäksi Anninalla on maisterintutkinto myös kulttuurien tutkimuksen ja kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen alalta, mikä näkyy hänen työssään loputtomana kiinnostuksena syventää ymmärrystään opettamistaan tanssikulttuureista. Opettajana Annina on selkeä ja innostava. Hänelle tärkeitä asioita ovat tanssin ilon ja yhteisöllisyyden välittäminen sekä tanssien kulttuuristen yhteyksien avaaminen oppilaille. Annina pyrkii luomaan tunneille rennon ja avoimen ilmapiirin, jossa jokainen tulee nähdyksi ja tuntee olonsa tervetulleeksi.
Tutustu Anninaan lukemalla tämä haastattelu.

DJ LeNoir
DJ LeNoirin tyyli perustuu sulaviin miksauksiin, hyvään energiaan ja yleisön lukemiseen. DJ LeNoir rakastaa sitä, että voi viedä ihmiset musiikilliselle matkalle yhdistäen erilaisia soundeja unohtumattomaksi kokemukseksi. Hän hallitsee eri musiikkityylien yhdistämisen hip hopista ja rapista afrobeatsiin, amapianoon, reggaetoniin, dembow’hun, afrohouseen ja kaikkeen siltä väliltä.

Siku Mponda
Sikujua Mponda on lahjakas koreografi, esiintyjä ja tanssija. Hänet tunnetaan uraauurtavasta työstään jo nuoresta lähtien yhtenä Suomen ensimmäisistä mustista naispuolisista afro- ja twerk-tanssijoista. Hän on vaikuttanut nuoriin tanssijoihin Suomessa ja ollut rakentamassa afro street -yhteisöä. Sikujua on työskennellyt myös kansainvälisesti Tansaniassa joidenkin maan suurimpien artistien, kuten Marioo, Harmonize ja Diamond Platnumz, kanssa. Kesällä 2023 Sikujua palkittiin Vuoden koreografi -tunnustuksella FADA Awards -gaalassa Suomessa. Palkinnon myönsi Diaspora Glitz Magazine. Viimeiset kahdeksan vuotta Sikujua on opettanut tanssia, erityisesti twerkiä, afrikkalaista waistline-tanssia sekä erilaisia afrikkalaisia tanssityylejä.





